Pin it

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Valoa tupaan

Lamput ovat suht uusi villitykseni. Vanhoihin tavaroihin ihastuneena ovat melkein kaikki lamppunikin siis yllätys yllätys vanhoja. Hauskinta lamppuhankinnoissa on ollut se, että useimmat olen ostanut huutokaupasta netin kautta Ruotsista pelkän kuvan ja sitä myöten tunteen perusteella. Jännitysmomenttina on ollut se, että millainen sähköviritys lampuissa on, ja että toimiiko ne ylipäänsä. Takaiskuja ei ole onneksi tullut. Yhden lampun asennukseen piti tosin tilata sähkömies. Siihen hommaan ei ihan tee se itse -meiningillä uskaltanut lähteä. 


Ensimmäinen lamppu on Verner Pantonin Pantop-kattolamppu (suunniteltu 1980). Se on löytänyt paikkansa eteiseen valaisemaan kotiinpalaajan tietä.

Keittiön lamppu on Anders Pehrsonin Bumling (suunniteltu vuonna 1968), ihana klassikko. 
Olohuoneessa on Carl Fagerlundin Orreforsille 1950-1960-luvulla suunnittelema lasilamppu. Lamppu on kaksiosainen, sisempi osa on kirkasta lasia ja ulompi osa vihreää lasia.
Alvar Aallon Käsikranaatti-riippuvalaisin (suunniteltu 1952) on ainoa uutena ostettu. Valaisee kauniisti ja sanoisinko, että komea on.
Art deco -lamppu (suunniteltu 1930-luvulla) ei lähtökohtaisesti ole yhtään omaa tyyliä, mutta sopii makuuhuoneeseen ja ajan kanssa olen tykästynyt siihen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...