Pin it

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Pöheikköhommia

Kolme lomaviikkoa siinä meni ennen kuin sain vihdoin ryhdyttyä tuumasta toimeen. Tosin puolustuksekseni täytyy sanoa, että kuumuus on ollut sitä luokkaa, etten ole voinut kuvitellakaan vetäväni päälleni pitkiä housuja ja paitaa, joita homma ainakin omasta mielestä vaatii. Ja kuumaa touhua se oli eilenkin, mutta tulipahan aloitettua, nimittäin pihahommat mökillä.

Kauaa siinä ei mennyt, kun tajusin homman olevan vähän muutakin kuin muutama kerta viikatteella ja se on siinä. Viikatetta piti näyttää pöheikölle noin viisi kertaa ennen kuin trimmerilla oli pöheikköön mitään asiaa. Lopulta homma kuitenkin eteni vai mitä tuumitte?

Tämä oli lähtötilanne:


Tässä oltiin ns. väliaikapysäkillä:



Ja tässä oli päivän saldo:


Tuohon tuo nyt jäi tällä erää. Jatkan pikapuolin uudelleen ja katsotaan, josko tila alkaisi hahmottua. Jotta tuohon saisi kunnon pikkupuutarhan, pitäisi maa varmaan kääntää kokonaan ympäri tai jopa vaihtaa uuteen. Mutta nyt mennään näillä. Ne kesäkukatkin pärjäsi mun hoivissa kolme viikkoa, joten ehkä hyvä pitää homma mahdollisimman simppelinä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...