Pin it

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kiitokset sinulle


Tämä minulle niin rakas blogi on elänyt oman elämän tunnelmissa tiiviisti mukana koko vuoden - tuntuu, että se on osa minua. Blogissa oli alkuvuoden ajan kovin hiljaista, kunnes kesä ja kesäloma koitti. Tuntui, että silloin sisään virtasi uutta energiaa ja olen ollut iloinen tuon energian voimasta. Et arvaakaan, kuinka paljon iloa sisustaminen, valokuvaaminen ja sitä myöten blogin kirjoittaminen minulle tuottaa. Jos edes hippunen siitä välittyy sinullekin, olen enemmän kuin riemuissani.

Kiitos sinulle lukijani kuluneesta vuodesta - toivottavasti tapaamme myös ensi vuoden puolella <3

tiistai 30. joulukuuta 2014

Aulatilan valonlähteet


Kotimme aulatila on ollut aina hieman haasteellinen niin sisustuksen kuin valaistuksenkin suhteen. Tila sijaitsee keskellä asuntoamme - siitä on kulku eteiseen, olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Sellainen perinteinen risteyskohta etten sanoisi. Ikkunoita tilassa ei ole, mutta pariovet avautuvat sekä olohuoneeseen että makuuhuoneeseen. 

Nyt jotenkin vihdoin ja viimein tuntuu siltä, että sisustus ja valaistus ovat sellaisessa mallissa, johon olen tyytyväinen. Kuten huomaat tilassa on melko räväkät tapetit, jotka omalta osaltaan luovat sisustuksen raamit. Väritys tilassa on muodostunut mustan, turkoosin ja teakin yhteispeliksi. Kaikki valaisimet ovat mustia. Punainen tuoli, joka näkyy viimeisissä kuvissa, on tilan väriläikkä. Aulan katossa roikkuu Aallon Käsikranaatti, josta löydät kuvan täältä. Linkin takaa löydät myös kotimme muita valaisimia. Vuosien saatossa olen huomannut, että sisälläni asustaa pienehkö valaisinintoilija :)

Tervetuloa aulatilan valaisinkierrokselle! 




Työpöydän valaisin on musta pieni pyöreä lamppu, jonka olen kiinnittänyt seinään (kätevästi ruuvilla, kuten kuvasta näkyy). Löysin lampun Kalliosta vanhojen tavaoiden liikkeestä. Lampun merkki ei valitettavasti ole tiedossa. Lamppu on kannassaan magneetilla kiinni, joten sitä saa säädeltyä tarvittaessa oikeaan kulmaan. Se valaisee yllättävän hyvin, vaikka nurkkaus melko pimeä onkin. Työpöydän ääressä onkin tullut vietettyä yksi jos toinen etäpäivä. Tunnustaa tosin täytyy, että tässä työpöydässä ja tuolissa mennään ulkonäkö etunenässä - pitkään istuttaessa tuoli kun ei ole mikään paras mahdollinen.






Tämä musta jalkalamppu on valaisinperheen uusin tulokas. Huusin sen syksyllä huutokaupasta. Tämänkään lampun merkki ei ole tiedossa, mutta onko sen nyt niin väliä, kun kovasti siitä tykkään. Lukunurkka on nyt entistä viihtyisämpi.






Tämäkin lamppu on aikoinaan huudettu huutokaupasta. Se muuttanut hieman muotoaan, sillä kesällä maalasin sen spray-maalilla mustaksi (lampun kupu ja jalan alaosa). Lampun varsi odottaa vielä lakkaa päälleen, sillä kesällä menin sen hiomaan, kun ajattelin maalata senkin. Mieli on matkan varrella muuttunut eli nyt varsi saa jäädä tuollaiseksi vaaleaksi. Tässä tuolissa on mukava neuloa.

Huomenna onkin jo vuoden 2014 viimeinen päivä. Mukavaa tiistai-iltaa :)

maanantai 29. joulukuuta 2014

Kuurankukkia







Lumesta ja sen tuomasta valoisuudesta olen iloinen. Tunnelma luonnossa kulkiessa on välillä suorastaan satumainen. Kuvasin mökillä talven hämyistä tunnelmaa ja luonnon luomaa taidetta. Kaunista sanoisin. Ja vaikka päivät ovat jo hivenen pidenneet, on vielä on hetki kesään. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa, eikös se sanonta niin mene. Uskotaan siihen.

Kesää odotellessa valoisaa vuoden viimeistä viikkoa :)


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tyynyt made by me






Vanhemmat olivat jo jonkin aikaa puhuneet, että heidän olohuoneensa tuolit kaipaavat pieniä tyynyjä. Minäpä sitten päätin ottaa puikot pikkukätösiini ja neuloa pyöräytin tyynynpäälliset joululahjaksi. Kovin olivat kuulemma onnistuneet ja sopivat tuoleihin. Selällekin mukavat. Kaikki osapuolet olivat siis tyytyväisiä :)

lauantai 27. joulukuuta 2014

Lahja jouluihmiselle


Kiitos rakkaalle ystävälleni, joka tämän ihanan taulun minulle jouluksi antoi. Sopii kuin nenä päähän tällaiselle jouluihmisen sisältään löytäneelle :)

PS. Punaisen Rusetin valikoimasta löytyy vaikka mitä ihanuuksia - kannattaa käydä tutustumassa, jos liikut Espoon Leppävaaran lähettyvillä (liike sijaitsee kauppakeskus Sellossa).

perjantai 26. joulukuuta 2014

Jouluiset purkit

Samalla teemalla jatketaan, kun kerta vauhtiin olen päässyt. Että kohta voit jo huudella, että kiitos riittää tätä laatua :D Aiheena siis - yllätys yllätys - joulupuuhastelu. Toistan itseäni, tiedän sen, mutta on ollut harvinaisen hauskaa näperrellä kaikkea pientä - hampaat irvessä en mitään ole todellakaan tehnyt (ja jos olisin, olisi hommat kyllä saaneet jäädä siihen). 




Nämä jouluiset purkit tein lahjoiksi. Halusin saada lahjoihin oman kädenjäljen ja niinpä päätin neuloa lasipurkeille purkinsuojukset eli tuttavallisesti "lämmittimet". Suojuksista tein rinkulat nappien avustuksella. Purkkeihin laitoin vähän herkkuja (mutta purkkeihinhan olisi voinut laittaa vaikka mitä pientä kivaa). Paketoin purkit sellofaaniin ja laitoin samettinarua ympärille. Minusta kiva idea ja suhteellisen helppo toteuttaa - täytyy toivoa, että lahjansaajatkin tykkäsivät.







Jos innostuit ideasta, tässä neulontaohje:

Käyttämissäni purkeissa ympärys x cm ja korkeus x cm.
  • Luo 30 silmukkaa
  • Neulo sileää neulosta 10 kerrosta
  • Päättele neule
  • Käännä neule rinkulaksi purkin ympärille ja sulje se napilla
  • Ja tsadaa - valmis!
Yksi lankakerä riitti viiteen purkinsuojukseen (kerässä 50 g - käyttämäni lankamerkki näkyy ylimmäisissä kuvissa). Neulomiseen käytin 7.0 mm puikkoja.

Ps. Kyllä en olisi uskonut vielä vuosi sitten, että tulen joku päivä jakamaan neulontaohjeita :)

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Valoa jouluun

Kaikenlaisia valovirityksiä on tullut männä viikkoina laiteltua ympäri kämppää. Punaisena lankana virittelyissä on ollut, että josko vähän jotain erilaista. Se, miten siinä nyt olen onnistunut, on sitten toinen juttu. 

Tämä kukka-asetelma on mun lemppari. Sain sen työkavereiltani - kiitos ihanat :) Se on kertakaikkisen upea ja kaunis. Ajaa meillä tänä vuonna joulukuusen virkaa, joten sillä on tärkeä tehtävä. Viritin ruukun ympärille valot ja simsalabim, tunnelma on viimeistelty.





Kukat ovat avautuneet juuri sopivasti jouluksi.
Eteiseen laitoin tähtivalon. Haaveissa olisi ollut hieman raffinpi versio - näin jossain raakalaudoista tehdyn tähden, johon tunsin heti vetoa. Tämä saa nyt kuitenkin kelvata, kun nikkarointi-intoa ei löytynyt tarpeeksi tähän hätään. Ja komiahan se on tämäkin ja luo mukavan tunnelman muuten hieman pimeähköön eteiseen.




Patterilla toimivien valojen sijoittelupaikkana on tänä vuonna näköjään lasipurkit. Kahdet valot ovat löytäneet paikkansa Riihimäen keittiötölkeistä. Mun mielestä valot sopii niihin mitä oivallisimmin.




Uusimmat tulokkaat löysin muutamalla eurolla Oivan kirppikseltä. Tuo kirppis on vaarallisen lähellä kotia ja viime viikonloppuna sorruin siellä käymään. Nämä valot roikkui niin houkuttelevasti esillä, että enhän mä voinut niitä jättää kauppaankaan. En vaan voinut.



Lisää tunnelmakuvia löytyy täältä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin - oikein hyvää ja tunnelmallista joulua sinulle :)

tiistai 23. joulukuuta 2014

Rautahenkarista koriste





Tämän rautahenkarista tuunatun koristeen tein jo vuosia sitten. Henkari on taivutettu sydämen muotoon ja siihen on kiedottu erilaisia koristeita. Simppeli ja karun kaunis. Valotkin tuohon voisi virittää halutessaan. On pitkään roikkunut oven kahvassa, vähän kuin piilossa, mutta nyt pääsi paraatipaikalle astiakaapin vartijaksi.

Toinenkin henkariprojekti on suunnitteilla - saas nähdä, mitä siitä tulee.

Tunnelmallista aatonaattoa :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...