Pin it

torstai 15. tammikuuta 2015

Uusia tuulia - muutoksia arkeen


Iik, maanantaina se alkoi. Kyllä tätä tyttöä taisi jopa hieman jännittää - uuden äärellä, kun ollaan. Tämä vuosi tuo tullessaan todella suuria raikkaita uusia tuulia - olen niitä tässä jo hetken ehtinyt fiilistellä ja nyt tällä viikolla pääsin aloittamaan näiden uusien tuulien aistimisen ihan konkreetisti. Syksyllä päätin, että elämässä pitää uskaltaa kokeilla siipiään, kokeilla jotain uutta ja erilaista - uskaltaa ottaa askel sivuun turvallisesta arjesta. Koin, että nyt jos koskaan tekisi hyvää katsella elämää hieman eri näkövinkkelistä.

Mistä siis on kyse? Kyllä, kyllä ja kyllä - olen aivan täpinöissäni!!! Aloitin maanantaina sisustusalan opinnot, ja ensi kuun alusta jään opintoja suorittaakseni opintovapaalle. Voit uskoa, että tämä on melkoinen muutos nykyiseen arkeeni. Koen, että olen toteuttamassa omaa unelmaani - saan keskittyä siihen tekemiseen, joka tuottaa itselle iloa ja innostusta. Tuntuu, että kasvoillani on sellainen hieman höpsönnäköinen kestohymy, kovin olen onnellinen. Jihuu, tästä se lähtee. Kertoilen kevään aikana lisää, mitä kaikkea opinnot pitää sisällään. Niin ja kait nyt varmasti muistin sanoa, että olen vähän niinkuin innoissani ;)

M - A - H - T - A - V - A - A - !

Yhden pienen käytännön muutoksen päätin tehdä samantein. Olen nimittäin jo pitkään haaveillut voivani ottaa käyttöön perinteisen paperisen kalenterin. Olen vuosia elänyt sähköisen kalenterin varassa, koska muuhun ei kertakaikkiaan ole ollut mahdollisuutta. Päivät ovat olleet täynnä palavereita ja niiden ajankohdat ovat saattaneet kaiken lisäksi vaihtua lennossa. Kännykkä kulkee aina mukana ja sitä myöten kalenteri. Sähköinen kalenteri on näin ollen ollut pakollinen - mutta myönnän, että onhan se sikäli ollut varsin käteväkin. Kaikki on ollut yhdessä paikassa, nopeasti katsastettavissa.

Mutta silti olen kaivannut perinteistä kalenteria ja sitä, että kalenterin sivuja voi pläräillä ja tutkailla, mitä seuraava viikko pitää sisällään, mitä seuraava kuukausi tuo tullessaan jne. Nyt uusien tuulien puhaltaessa ajattelin kokeilla elämän tärkeiden merkintöjen siirtämistä manuaaliseen muotoon. Saas nyt nähdä kuinka käy - voihan olla, että totean sähköisen version sittenkin olevan parempi. Tästä ajatuksesta innostuneena kaivoin esille laatikon pohjalla lojuneen kalenterin. Olisin halunnut ostaa uuden, mutta tuunasin kuitenkin vanhan. Kovin tylsältä tuo laatikosta löytynyt opus näytti (kuva alla), joten vähän uutta kuosia pintaan. Päätin mennä suht simppelillä tyylillä: ruskeaa pakkauspaperia ja dymolla naputeltu teksti.


Lopputuloksesta tuli tällainen (kuva alla). Sanotaanko nyt näin, että ottaen huomioon homman helppous, olen tyytyväinen. Vähän liian väritön tuo ehkä on omaan makuuni, mutta samalla kuitenkin omalla tavallaan rouheahko, josta taas pidän. Tällä nyt mennään ja mikä kätevää, voi kalenterin päällystää aina uudelleen :)

Näissä innostuneissa tunnelmissa mahtavaa viikonjatkoa kaikille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...