Pin it

lauantai 22. elokuuta 2015

Asuntomessuilla osa 1


Täältä mä tulen, vähän jälkijunassa, mutta tulen kuitenkin. Asuntomessut oli ja meni, mutta vielä muutama sana tämän vuoden messuista, niistä omista kokemuksista.

Viime metreille meni minun visiittini asuntomessuilla, kävin messuilla nimittäin messujen viimeisen viikon perjantaina. Päivä oli aurinkoinen ja ihmisiä oli suhteellisen paljon liikenteessä. Suuremmilta jonoilta kuitenkin vältyin ja yllättävän hyvin pystyin kamerani kanssa heilumaan kohteissa. Kameran jalustaa tosin kaipailin, mutta sitä olisi ollut vaikea mallailla messukohteissa.

Kiersin kaikki messukohteet läpi, messuista erilliset loft-asunnot mukaan lukien. Kesken kaiken meinasi kyllä voimat loppua, ehkä osaksi sen takia, etten oikein innostunut erityisesti mistään kohteesta. Omakotitalot oli melkoisen hulppeita kooltaan, mutta huoneratkaisut saattoivat silti tehdä taloista ahtaankin oloisia, etenkin yläkerrat oli muutamissa kohteisessa melkoisia sumppuja. Korkeaa tilaa tosin suosittiin edelleen olohuoneissa ja se toi avaruutta. Sisustus oli hyvin mustavalkoista tai vähintäänkin suosittiin hillittyä valkoinen-musta-harmaa-beige -linjaa. Väripilkkujakin onneksi mahtui mukaan, mikä oli positiivinen juttu. Ja erilaisiin pintamateriaaleihin kiinnitin huomiota (plussaa multa): oli tapetteja, mikrosementtiä, struktuuripintoja jne. Pihoilla suosittiin kivipolkuja ja kylpypaljuja/uima-altaita, terassit olivat monesti katettuja. Kokonaisuutena messuista jäi kuitenkin jotensakin laiha saldo, en vaan oikein syttynyt. Liekö sitten syy loppupeleissä taloissa vai minussa. Mutta kovin tasapaksua oli minun makuuni.

Mutta hei, otetaas tähän nyt niitä messujen kivoja juttuja - sillä tottakai niitä oli. Väripilkut, yksityiskohdat ja hauskat ideat oli mun mielestä messujen se juttu. Tästä se lähtee, kuvapläjäys.

Eläväinen seinäpinta ja huomaa myös katon pinta.
Tässä kodissa oli yhdistetty värejä ja retroa. Tuo limenvihreä seinä on varsinainen katseenvangitsija.
Ihanan harmoninen ja kaunis keittiö. Mustaa, marmoria ja kultaa. Tyylikästä.
Keittiötason pinta muistuttaa betonia, mutta olikin yllättäen laminaattia. Miellyttävä yllätys.
Puinen keittiötaso on rohkea valinta, mutta oli se kyllä komea. Ihanan rouhea.
Ihanaa, sitä väriä!!! Tässä pirtsakka keltainen seinä. Tykkään.
Ja lisää väriä. Raikas lastenhuone. Kivoja säilytysideoita.
Hauska kokonaisuus.
Ja mitäs sanotte tästä majasta. Leikkisä ja pirteä. Tää on vaan niin hieno.
Tuo takaseinän tummansininen tapetti kiinnitti katseeni. Rauhallinen kokonaisuus.
Katon ei tarvitse aina olla valkoinen. Tässä on kivasti tuotu väriä huoneeseen maalaamalla katto punaiseksi. Ja lisäksi kiinnitin huomiota noihin muovijakkaroihin. Tulee niin oma lapsuus mieleen :)
Graafiset tapetit keräävät katseeni. Tässä on kivasti tuotu keltainen piristämään kokonaisuutta. Ja hyvä idea on tuoda tapettia wc-tiloihin. Tässä tapettia laitettu sivuseinään eikä takaseinään niin kuin yleensä.
Hauskoja yksityiskohtia. Seinäkirjoitus, laatat ja punainen väri.
Samoin tässä, kivoja yksityiskohtia.
Toi valaisin!!!
Kaunis ja ylellinen kokonaisuus.
No johan niitä kuvia tuli muutama :D Jos kävit messuilla, mitäs tykkäsit?

Teen vielä toisen jutun messuista - siinä esittelen suosikkikohteeni messuilta. Nähdään taas :)

2 kommenttia:

  1. Kun kerran otit puheeksi... :) Jos ihan rehellisiä ollaan, niin messut olivat aika kova pettymys. Kivoja kohteita olivat juuri ne pari, mitä olin kuvien perusteella ihastellut jo etukäteen. Liekö syynä asuntomessukonseptin kömpelyys vai taloudellinen taantuma, mutta tuloshan oli pitkälle jo arvattavissa, kun katsoi kohteiden ennakkotietoja. Talot olivat pitkälle ns. pakettitaloja ja sisustukset puolestaan huonekaluliikkeiden käsialaa, joten mitään kovin inspiroivaa ja ennennäkemätöntä ei olisi kannattanut odottaakaan.

    VastaaPoista
  2. En siis ole ajatuksineni yksin :) Ehkä vielä tulee se vuosi, kun näemme messuilla jotakin erilaisempaa. Kauniitahan kodit toki olivat, mutta yllätyksiä ne ei pahemmin tarjonneet.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...