Pin it

tiistai 1. syyskuuta 2015

Keltainen talo

Unelma talosta. Isommasta kuin mökki. Piharakennus ja järvi. Tontti, jolla voi lompsia kumpparit jalassa aamukasteessa. Tilaa puuhastella. Olisinko uskonut pari kuukautta sitten, että tämä voisi olla totta? No en kyllä olisi. Olemme kuitenkin yllättäneet itsemme muutaman viime vuoden aikana tekemällä suuria ja melko nopeita liikkeitä. Tässä liikkeiden rytäkässä ja suorastaan myllerryksessä olemme nyt huomanneet olleemme koko kesän. Meni vähän kesäsuunnitelmat uusiksi, pakko sanoa.

Niin, tästä se lähtee, än yy tee nyt. Elämää keltaisessa rintamamiestalossa.

Monta liikkujaa on tässä palapelissä ollut ja on edelleen, mutta jo hieman kliseisilläkin ajatuksilla "kerran täällä eletään" ja "pitää nyt vaan uskaltaa", ollaan menty eteenpäin. Toivon todella, että rohkeus palkitaan. Toivoa pitää jaksaa ja unelmia pitää olla. Ja juuri nyt, kun istun keittiössä teekuppi kädessä ja katson järvelle, en voi olla kuin tyytyväinen uskalluksestani järjestellä elämänpalikoita uuteen järjestykseen.

Tervetuloa tälle matkalle mukaani :)


8 kommenttia:

  1. Onnea, iloa uuteen elämänvaiheeseen! Hienoa hypätä tuntemattomaan! Nurkan takaa saattaa löytyä vaikka mitä mukavaa. Syysterveisin Tuija

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tuija :) On tämä jännää, mutta samalla aivan mahtavaa!

    VastaaPoista
  3. Onnea rohkeudesta! Unelmat pitää uskaltaa toteuttaa.

    VastaaPoista
  4. Olipas kiva löytää blogisi, meillä muutto keltaiseen rintamamiestaloon edessä tänä lauantaina! Sisustus tulee olemaan tosi värikästä ja oman puutalon asuttaminen yhtä ihmetystä, mutta siellähän sitten oppii :)

    www.lily.fi/blogit/inkaliljoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit blogiini - tervetuloa mukaan :) Mä kävin kurkkaamassa sun blogia ja hymyilin, kun törmäsin sun tapettivalintoihin. Näytti kovin tutulta. Hauska seurata, millaiselta sisustus teillä tulee näyttämään. Ja olen samaa mieltä, vanha puutalo tulee opettamaan paljon, uutta meillekin. Hurjasti onnea teille uuteen kotiin - ei ole onneksi enää pitkä odotus :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...